Avoimia työpaikkoja

Kesä on aluillaan ja monilla lomat painavat jo päälle. Oma lomakin jo häämöttää edessäpäin, vaikka läppäri lähteekin tulevalle lomalle mukaani. Ennen lomaani haluaisin vielä tarjota työpaikkaa muutamalle innokkaalle työntekijälle.

– Vantaalla toimistoapulaisen paikka, jonne haetaan reipasta ja iloista toimistotyöstä kiinnostunutta tiimipelaajaa. Logistiikka-alan perheyritys kaipaa vahvistusta joukkoihinsa.

– Toinen avoin paikka on Espoossa, myöskin perheyrityksessä, erikoiskaihtimia valmistavassa yrityksessä. Tässä työtehtävässä kädentaidot ja tarkkuus ovat avainasemassa.

Usein “sen oikean” löytäminen saattaa olla työlästä. Hakemuksia tulee työpaikkailmoituksen perusteella jopa kymmeniä, tai toisaalta vaan muutamia. Hakemusten perusteella yritän miettiä kulloiseenkin työpaikkaan (koulutus, osaaminen, yhteistyötaidot) sopivaa työntekijää, jonka jälkeen sovimme tapaamisista. Tapaaminen kertoo usein paljon enemmän, kuin hakemus. Tämä mielestäni onkin hakijan tärkein osa-alue, joka tulee hoitaa tyylillä. Ensivaikutelma on usein jopa se merkittävin. Tapaamisen aikana on tosin mahdollisuus petrata, monesti jännitys helpottaakin siinä mukavasti jutustellessa.

Jos mielenkiintosi heräsi ja haluat hakea jompaa kumpaa näistä mainitsemistani työpaikoista, niin paras tapa lähestyä on sähköposti. Hakemukset meillä lähetetään osoitteeseen hakemus@toimialapalvelu.com. Kerron myös mielelläni lisää tulevista tehtävistä sekä kyseessä olevista työpaikoista. Minut tavoitat jenni.laine@toimialapalvelu.com tai puhelimitse 050 560 1144.

Mukavaa huomista pyhäpäivää sekä tulevaa viikonloppua!

Terkuin, Jenni

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *